GOS vahvistaa palveluitaan pääkaupunkiseudulla yritysoston myötä

Marraskuu 1, 2022

Aki Tusa ja Tarja Rajamäki

TR Accounting Oy:n liiketoiminta osaksi GOS Consulting Oy:tä.

GOS Consultingin kasvu on ollut voimakasta heti sen perustamisvuodesta 2015 lähtien. Kasvu on toistaiseksi ollut orgaanista, vaikka aika ajoin erilaisia yrityskauppavaihtoehtojakin on mietitty. Yrityskauppojen haasteet ja kauppojen yhteydessä huomioitavat seikat ovat GOS:lle tuttuja lukuisten asiakkaille tehtyjen järjestelyjen ansiosta. Onnistuessaan yrityskaupan edut ovat merkittävät ja huolellisella valmistelulla riskit pienenevät puolin ja toisin.

”Yrityskaupat ovat toimenpide, johon jokaisen kasvuyhtiön strategian tulisi ottaa kantaa. Vaikka olemme toistaiseksi kasvaneet orgaanisesti, ei yrityskauppojen mahdollisuutta ole koskaan suljettu pois. Kun kuulimme TR Accountingin etsivän ostajaa liiketoiminnalleen ja pääsimme keskustelemaan asiasta tarkemmin, oli selvää, että tässä voisi olla erittäin hyvä mahdollisuus sekä GOS:lle että TR Accountingille. Liiketoimintakokonaisuus sopii GOS:lle loistavasti ja laajemman tarjoaman avulla asiakkaita voidaan palvella entistä paremmin”, toteaa GOS:n toimitusjohtaja Aki Tusa.

Liiketoimintakaupan myötä TR Accountingin asiakaskunnalle avautuu koko GOS:n palvelutarjooma ja samalla tuttu yhteyshenkilö säilyy, kun TR Accounting Oy:n omistaja Tarja Rajamäki siirtyy GOS:n joukkoihin.  

Myös Tarja on erittäin tyytyväinen sopivan ostajan löytymiseen: ”Neuvotteluja liiketoimintakaupasta käytiin useiden tahojen kanssa mutta GOS:n kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen oli selvää, että asioista ajateltiin samalla tavalla. GOS:n kautta myös nykyinen asiakaskunta saa selvää lisäarvoa. Vahva osaaminen muun muassa rahoitus- ja raportointipuolella, sekä lakipalvelut tarjoavat nopean ja helposti lähestyttävän tavan pohtia eri mahdollisuuksia asiakasyritysten liiketoiminnan tueksi ja kasvattamiseksi.”

GOS on aina toiminut hyödyntäen parasta osaamistaan kaikista sen kolmesta toimipisteestä, Helsingistä, Turusta ja Oulusta. Siirtyvää liiketoimintaa tullaan hoitamaan Helsingin toimistolta, mutta koko GOS:n organisaatio on asiakasyritysten hyödynnettävissä.

”Olemme todella iloisia saadessamme Tarjan kokemuksen vahvistamaan GOS:n osaamista sekä päästessämme palvelemaan kasvavaa uutta asiakasjoukkoa”, Aki Tusa summaa.

Lisätietoja:

Aki Tusa, toimitusjohtaja, GOS Consulting Oy

aki.tusa@gos.fi

Oulun yliopiston professori Juha-Pekka Kallunki on kutsuttu GOS Consulting Oy:n hallituksen jäseneksi ja senior advisoriksi

Syyskuu 26, 2022

Kuvassa vasemmalta Miika Hakola ja Juha-Pekka Kallunki

Oululainen fintech -kasvuyhtiö GOS Consulting Oy on kutsunut Juha-Pekka Kallungin hallituksen jäseneksi ja senior advisoriksi. Kallunki on työskennellyt rahoituksen ja laskentatoimen professorina Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa vuodesta 1998. Pitkän akateemisen uran lisäksi hän on työskennellyt useiden yritysten hallituksissa, tällä hetkellä mm. Vakuutusyhtiö Fennian hallituksessa.

GOSsin toimintakonsepti on erittäin mielenkiintoinen. Nykypäivän taloushallinnon digitaalisuutta hyödyntävä rahoitusalusta tarjoaa yritystutkimustasoisen informaation kohdeyhtiöistä reaaliaikaisesti. Toimintamalli mahdollistaa esimerkiksi pk-sektorin pääomahuollon järjestämisen markkinaehtoisesti, mikä on valtava edistysaskel vallitsevaan markkinaan. Omaisuusvakuudellisia joukkolainoja käytetään maailmalla paljon myös listaamattomien yritysten pääomahuollossa, mutta Suomessa toiminta on vielä alkumetreillä. Oulussa on pitkät perinteet tietoteknisen osaamisen liiketoiminnasta, ja GOS on mielestäni jatkoa tälle menestyspolulle”, Kallunki toteaa.

GOS Consulting Oy:n hallituksen puheenjohtaja Miika Hakola on luonnollisesti erittäin tyytyväinen Kallungin tasoisen laskentatoimen ja rahoituksen huippuosaajan mukaan saamisesta: ”Kehittämämme uusi rahoitusalusta, GOS Holistic Financing Platform, yhdistää ammattimaiset rahoittajat ja rahoitusta hakevat yritykset. Tähän mennessä sen kautta on rahoitettu yrityksiä yhteensä jo yli 200 miljoonalla eurolla. Alustassa yhdistyy kirjanpidon, yritystutkimuksen ja rahoituksen korkean tason osaaminen, joten kukapa olisi parempi tiimimme uusi jäsen kuin alan johtava professori? Toivotamme Juha-Pekan lämpimästi tervetulleeksi mukaan rakentamaan seuraavaa oululaista menestystarinaa.

GOS Consulting Oy on vuonna 2015 perustettu, voimakkaasti kasvava taloushallinnon, yritystutkimuksen ja rahoituksen asiantuntijayritys. Yhtiöllä on toimipisteet Oulussa, Turussa sekä Helsingissä ja niissä työskentelee yhteensä yli 50 asiantuntijaa.

Hammas & Hammas luottaa GOS Consultingin asiakaslähtöisiin palveluihin

Elokuu 23, 2022

Kuvissa vasemmalta Otto Palva, Aki Tusa, Matteus Salonen.

Kokeneet ja paljon nähneet hammaslääkärikollegat Matteus Salonen ja Otto Palva pyörittelivät ajatusta omasta hammaslääkäripalveluista, hammaslääkärin vastaanotosta, jossa yhdistyvät erinomainen teknologia, – ammattitaito ja -asiakaskokemus. Matteus ja Otto asettivat itsensä asiakkaan asemaan ja ajatuksesta jalostui empaattinen ja kotoisa hammaslääkärin vastaanotto, jossa viihtyvät niin asiakkaat kuin hammaslääkäritkin. Hammas & Hammas oli syntynyt.

Vuonna 2021 yritys oli selvinnyt kunnialla Koronan aiheuttaman poikkeustilan tuomista haasteista sekä onnistunut kasvattamaan liiketoimintaansa. Kasvun haluttiin jatkuvan ja sopiva strategia jatkoa ajatellen olisi löydettävä. Samalla yrityksen kirjanpitoon toivottiin samanlaista kommunikoivaa ja asiakaslähtöistä otetta, mitä Hammas & Hammas itse tuottaa asiakkailleen. Vaihtoehtoja pohdittaessa käännyttiin GOS Consulting puoleen.

Yhteistyö aloitettiin keväällä 2021 mallintamalla yrityksen taloudellinen tilanne ja luomalla ennusteet suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. ”Olimme pyöritelleet Oton kanssa ajatuksia ja tehneet itse laskelmia, mutta oli erittäin tärkeää, että joku ulkopuolinen taho katsoi ovatko ajatuksemme realistisia. GOS teki yrityksellemme talouden seurantaan ja tulevaisuuden mallinnuksiin Dashboardin, jonka kautta rahoitusvaihtoehtoja oli selkeä pohtia ja miettiä mikä olisi paras tapa edetä. Dashboardin läpikäynti antoi myös hyvän kuvan yrityksen taloudellisesta tilanteesta eri tunnuslukujen valossa.”, kertoo Hammas & Hammas toimitusjohtaja, hammaslääkäri Matteus Salonen.

Pian Dashboardin valmistumisen jälkeen GOS otti hoitaakseen myös Hammas & Hampaan kirjanpidon. ”Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, miten GOS hoiti taloudellisen mallinnuksen ja vuorovaikutus oli erinomaista. Näin ollen aloimme myös keskustella miten yhteistyötä voisi laajentaa”, Matteus jatkaa.  ”Terveydenhuollon ja hammashoidon toimialalla on muutamia erityispiirteitä, joiden osalta on erityisen tärkeää, että kirjanpitäjällä on toimialakohtaista asiantuntemusta. Näitä erityispiirteitä ovat mm alv-kantojen vaihtelu ja toiminnanohjausjärjestelmät. GOSsilta Hammas & Hampaan kirjanpidon otti hoitaakseen Ilona Paurola, joka on huippuosaaja kyseiseen toimialaan liittyen”, GOS Consultingin toimitusjohtaja, partner Aki Tusa avaa.  

Hammas & Hammas kasvaa nyt hyvää vauhtia ja empaattista hammashoitoa on tarjolla entistä useammalle. Toimipisteitä on jo neljä ja asiakaspalvelun sydämenasiakseen kokevaa henkilökuntaakin jo toistakymmentä. ”Palvelemme Matteuksen kanssa asiakkaita itsekin hammaslääkäreinä, joten meille on erityisen tärkeää, että fokus voidaan laittaa itse toimintaan. Meidän täytyy pystyä luottamaan siihen, että kirjapitoon, talouden seurantaan ja tulevaisuuden mallinnuksiin sekä mahdollisiin rahoituksiin on käytössämme luotettava kumppani. GOS Consulting täyttää nämä kaikki vaatimukset jopa paremmin mitä olisimme voineet kuvitellakaan. Voin suositella GOSsia kaikille erittäin lämpimästi”, Hammas & Hammas hallituksen puheenjohtaja, hammaslääkäri Otto Palva kiittää.

Tammet Oy:n kasvuun merkittävää apua Gos Consultingilta

Kesäkuu 23, 2022

Tammet Oy

Perustettu: 1948

Toimiala: Metalliteollisuus

Liikevaihto 2021: 14 800 000€

HTV: 62

Tammetin kasvu on ollut viime vuodet merkittävää ja vuoden 2021 lopulla yhtiö otti yhteyttä GOSsiin, jotta kasvuun valmistaudutaan myös rahoituksellisesti ja huomioidaan myös rahoittajien vaatimukset liiketoiminnan mallinnuksessa sekä raportoinnissa. ”Tavoitteena lähtötilanteessa oli järjestellä yhtiön koko rahoitus vastaamaan nykytilaa ja nousevia liiketoiminnan volyymeja – näin myös tehtiin. Yhtiön rahoitustarpeet sisälsivät käyttöpääomaa sekä investointeja. Näiden asioiden mallintaminen rahoittajille, rahoitustarpeiden esittäminen sekä tulevaisuudessa kuukausittainen raportointi olivat ensisijaisia ”, GOSsin rahoituksista vastaava osakas Marko Nieminen kertoo.

GOS on jo pitkään tuottanut tätä pitkän aikavälin rahoitus- ja raportointipalvelua, jotta yhtiöiden rahoittajien välinen informaatio ja tarpeet olisivat lähes reaaliaikaisesti osapuolien tiedossa. ”Yhtiöiden rahoitusjärjestelyt eivät koskaan ole vain yhden hetken asioita, rahoitusprosessit pitää hallita pitkäjänteisesti samalla tavalla kuin kaikki muutkin, jotta asiat sujuu hyvin”, toteaa Marko.

Tammet Oy on Tammisaaressa toimiva metallialan yritys. Tammet on perustettu vuonna 1948 ja tuotteista metalliverkko on ollut aina enemmän tai vähemmän keskiössä. Nykyisistä tuotteista on hyvä mainita työmaaturvallisuuskonsepti, johon kuuluviin putoamissuojiin Tammet Oy pystyy tarjoamaan täydellisen kokonaisuuden. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat oma tuotekehitys, oma testaustoiminto eri maiden standardeille sekä oma lopputuotanto asiakkaille.

”Saimme GOSsilta käyttöön raportoinnin tuloksen, taseen ja kassavirran osalta. Raportointia päivitetään GOS Dashboard työkalulla reaaliajassa, jolloin myös rahoittajat pysyvät hyvin tilanteen tasalla. Raportoinnin ansiosta meidän on helpompi hallita kasvua ja tehdä siihen liittyen oikeat päätökset esimerkiksi rahoitusten suhteen sekä esitellä ne erittäin sujuvasti rahoittajille. Marko Niemisen ammattitaidosta on tähän liittyen ollut suuri apu. Lisäksi GOS Private Debt -rahaston rahoitus sopi meille erinomaisesti kyseiseen ajanhetkeen. Saimme siis GOSsilta kaiken tarvitsemamme kasvun tueksi ja tämä yhteistyö jatkuu”, Jan summaa asian Tammetin osalta.

GOS Consulting kasvua tukemassa

Vienti on nykypäivänä todella iso osa Tammet Oy:n liiketoimintaa. ”75% liikevaihdostamme tulee viennistä. Toki kotimaankin markkinat ovat meille tärkeät, mutta kasvua on etenkin viennin osalta. Suurin osa vientimarkkinoistamme on Pohjois-Euroopassa ja Kanadassa. Lisäksi suuret Euroopan maat, kuten Saksa, Ranska ja Iso-Britannia ovat meille koko ajan kasvavia markkinoita”, Tammet Oy:n toimitusjohtaja Jan Silèn kertoo.

Tammet on saanut merkittävää apua GOS Consultingilta kasvun hallitsemikseksi. ”Meille selvisi, että GOS tekee rahoitusjärjestelyjä, joissa mukana on myös pankit ja Finnvera. Tämän lisäksi tiedossa oli, että GOS Private Debt -rahasto rahoittaa kasvavia yrityksiä. Samaan aikaan olimme tilanteessa, jossa meillä oli näköpiirissä huomattava kasvu, mutta se vaatisi lisärahoitusta. Olimme yhteydessä GOSsin Marko Niemiseen ja tämän jälkeen asiat järjestyivät hienosti”, Jan taustoittaa.

Gos Consultingin kattavat palvelut Fotonordicin liiketoiminnan tukena

Huhtikuu 29, 2022

Heino Capital konserniin kuuluva Fotonordic Oy on saavuttanut vahvan aseman päätoimialallaan, valokuvaustarvikkeiden myynnissä. Yritys on kovassa kasvussa ja kasvu vaatii omien resurssien fokusoimista ydinliiketoiminnan kehittämiseen. Tässä yhtälössä tärkeänä kumppanina on GOS Consulting Oy, jonka kattavia palveluja Fotonordic on käyttänyt jo useiden vuosien ajan.

Fotonordicin toimitusjohtaja Janne Kuoppala avaa miten yhteistyö sai alkunsa ja miten GOS:in palveluja nykyään hyödynnetään. ”GOS oli hoitanut Fotonordicin kirjanpitoa jo aikaisemmin. 2020 tehdyn yrityskaupan yhteydessä otimme sitten GOS:in palveluja laajemmin käyttöön ja kesällä 2020 kaikki konserniin kuuluva kirjanpito siirrettiin GOS:ille. Fotonordicin osalta yksi tärkeimmistä työkaluista on GOS Dashboard, jonka kautta liiketoiminnan johtaminen ja siihen liittyvä päätöksenteko helpottuu oleellisesti. Vuorovaikutus ja yhteydenpito on sujuvaa ja sitä tehdään aina tarpeen mukaan, myös GOS:in aloitteesta, kun he huomaavat esimerkiksi liiketoimintaamme tulevaisuudessa mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä. Dashboard päivitetään ja käsitellään kuukausittain yhdessä GOS:in yhteyshenkilöiden Arttu Kauton ja Juho Ketolan kanssa.”

Controller Juho Ketola taustoittaa yhteistyön sisältöä GOS:in puolelta. ”Fotonordic on hieno kasvava yritys, joka toimii mielenkiintoisella toimialalla. Itse vastaan Fotonordicin kuukausittaisesta tulos-, tase- kassavirtaraportoinnista, missä jatkuva yhteydenpito asiakkaaseen on ollut ollut erittäin sujuvaa. Fotonordic kuuluu osaksi Heino Capital Oy konsernia, mikä vaikuttaa raportointiin. Raportointi toteutetaan kuukausitasolla myös konsernille sekä historia että ennustetietojen osalta niin sanottuna Pro-Forma yhdistelynä. Ennusteissa huomioidaan jatkuvasti mahdolliset liiketoimintaympäristön muutokset yrityksen tilanteeseen. Viime vuosina markkinatapahtumien muutokset ovatkin vaikuttaneet olennaisesti markkinoihin, milloin vaihtoehtoisten skenaarioiden mallintaminen ja sujuva yhteistyö ovat olleet tärkeässä asemassa liiketoiminnan johtamisessa. Mitä paremmin liiketoimintaympäristön muutosten vaikutukset voidaan mallintaa, sitä parempia päätöksiä yritys voi osaltaan tehdä.”, Juho kiteyttää.

GOS auttaa myös maahantuontiin ja tulliin liittyvissä asioissa

Fotonordicin liiketoiminnassa myynti tapahtuu vahvasti kotimaassa, mutta tavaraa hankitaan ympäri maailmaa. Miten kaikkiin tuontiin liittyviin kysymyksiin ja tehtäviin on pysytty vastamaan, koska se ei välttämättä ole ihan yksinkertainen toimintakenttä nykyaikana? ”Olemme saaneet tähän merkittävää apua GOS:ilta. Kun ulkomailta tuodaan paljon tavaraa, liittyy siihen aina enemmän ja vähemmän erilaista muuttujaa ja tehtävää. Yhtenä esimerkkinä voidaan nostaa vaikkapa tullin pitämä tullaustarkastus, jota voisi tietyllä tapaa verrata verotarkastukseen. Oma osaamisemme ei tässä asiassa ole aukotonta, koska se ei sinällään jokapäiväisiin tehtäviimme kuulu. Näin ollen oli todella helpottavaa, kun GOS pystyi tässä nopeasti auttamaan. Heidän organisaatiostaan löytyy ihmisiä, joille tämä tullaustarkastus oli puolestaan ns. peruskauraa. Tämä oli meille merkittävä ajallinen- ja tehokkuutta lisäävä säästö”, Janne Kuoppala kiittelee.

GOS partner Arttu Kautto avaa GOS:in palveluja tähän liittyen hieman lisää. ”Meillä on paljon asiakkaita, jotka toimivat esimerkiksi verkkokauppaliiketoimintansa osalta vastaavassa tilanteessa. Tällöin eteen tulee tilanteita, joihin yrityksen oma ydinosaaminen ei kokonaisvaltaisesti riitä tai ajankäytöllisistä syistä sitä ei ole järkevää siihen resursoida. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi tullin Intrastat-tilastoilmoitukset, joita hoidamme kirjanpidon teon yhteydessä lisäpalveluna. Fotonordicin tapauksessa GOS:in taloushallinnon asiantuntija KLT Eila Björnholm hoitaa nämä ilmoitukset yhteistyössä asiakkaan kanssa, ja vapauttaa asiakkaan aikaa muihin liiketoimintaa edistäviin tehtäviin.

Miten Fotonordicin ja GOS:in yhteistyö sitten tulevaisuudessa kehittyy? ”Jatkamme ainakin kuten tähän asti. Saamme GOS:ilta aina erittäin ammattitaitoista palvelua, viiveettä. Voin lämpimästi suositella tätä taloushallinnon ratkaisua kyllä muillekin. On myös erinomaista, että GOS on avannut omat lakipalvelut. Lakipalveluille on erilaisia tarpeita yritystoiminnassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt kun lakipalvelut saa saman katon alta, on heillä varmasti ajantasainen näkemys asiakasyrityksestään tilanteessa kuin tilanteessa ja se on merkittävä etu molemmille”, Kuoppala päättää.

 

 

Fotonordic Oy liikevaihto 8,35 m€ 2021, perustettu 2005, 2020 yrityskauppa, toimiala: Valokuvaustarvikkeet

https://www.fotonordic.fi/