Taloushallinnon asiantuntija Turkuun

Haluatko laajentaa asiantuntijuuttasi ja olla osa edelläkävijätiimiä taloushallinnon kasvuyhtiössä? Nyt sinulla on oiva tilaisuus kehittymiselle, sillä GOSille etsitään Taloushallinnon asiantuntijaa tukemaan asiakkaitamme heidän päivittäisissä kysymyksissänsä!

GOSin Turun tiimin taloushallinnon asiantuntijana huolehdit omista asiakkuuksistasi. Tehtävässä toimit itsenäisesti ja tuet asiakkaita heidän monipuolisissa erityiskysymyksissänsä sekä hoidat kirjanpidon että tilinpäätökset asiantuntevasti. Näin ollen talouden perusosaaminen on sinulle itsestään selvyys ja olet saanut tähän soveltuvan koulutuksen.

GOS Group on asiantuntijaorganisaatio ja ketterä toimija, joka arvostaa työntekijän kehittävää otetta. Olemme uudistamassa taloushallinnon ja yritysrahoituksen palveluntarjontaa Suomessa. Osana 50 työntekijän tiimiä pääset aidosti myös vaikuttamaan organisaation vahvaan kasvuun. Asiakkaittemme palveluvalikoimaan kuuluvat taloushallintopalvelut, rahoitus, yritystutkimus- ja analyysipalvelut. Asiakkainamme ovat mm. kasvuyritykset, pankit, sijoittajat ja rahastot. Lisäksi yrityksille suunnattuja palveluita on laajennettu myös laki- ja HR-palveluilla, joten asiakkaitamme tuetaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Tiimimme työskentelevät joustavasti myös etänä ja viihtyisät toimistomme sijaitsevat Turun Kupittaalla sekä Oulun että Helsingin keskustassa.

 Taloushallinnon asiantuntijana tehtäviisi kuuluvat neuvonnan, raportoinnin ja viranomaisasioiden hoitamisen ohella uusien asiakkaiden sujuva haltuunotto. Työskentelet ja kommunikoit päivittäin eri yhteistyökumppanien, tiimien ja viranomaisten kanssa. Hoidat sujuvasti eri järjestelmissä asiakkaallesi räätälöidyt rutiinityöt, hyödynnät sujuvasti järjestelmiä ja pääset kehittämään tarvittaessa toimintoja. Tuet osaltasi asiakasyritystemme johtoa, omistajia ja sidosryhmiä tuottamalla päätöksenteon kannalta kriittistä informaatiota ja palveluita. 

 Tehtävässä menestyt, kun sinulla on: 

  • Kokemusta kirjanpidon ja tilinpäätösten tekemisestä  
  • Soveltuva koulutustausta, esim. tradenomi tai KTM tai vastaava 
  • Kokemusta taloushallinnon työstä ja järjestelmistä (Procountor, Netvisor)
  • Omaksut helposti uusia järjestelmiä ja hyödynnät niitä sujuvasti
  • Englannin / ruotsin kielitaito katsotaan eduksi 
  • Innostunut asenne työhön ja suhteudut uteliaasti uusiin asioihin

 Tarjoamme sinulle näköalapaikan talouden digitaalisten palveluiden ympäristössä osana aktiivista ja mukavaa tiimiä. Tarjoamme kilpailukykyisen ja osaamisesi mukaisen kompensaation, bonusjärjestelmän, loistavan koulutustarjonnan, kattavan työhyvinvointiasi edistävän tuen, hyvät työterveyspalvelut ja joustavan työajan. Organisaatiossamme on kaikilla mahdollisuus edetä ja kehittää ammattitaitoaan.

 Uuden taloushallinnon asiantuntijan työt alkavat sopimuksen mukaan ja tämä kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva tehtävä täytetään sopivan asiantuntijan löydyttyä. Alustavasti rekrytointiprosessimme etenee syksyn aikana. Pidätämme oikeudet muutoksille, jos tilanne niin vaatii.

 Kiinnostuitko, lisätietoja tehtävästä antaa Turun tilitoimistojohtaja Jouko Grönroos p. 050 568 6634 ja HR-päällikkö Elina Petänen p. 044 559 1579

 Lähetä CV, vapaamuotoinen hakemus sekä palkkatoive osoitteeseen rekry@gos.fi mahdollisimman pian.

Palaa edelliselle sivulle »