Taloushallinnon asiantuntija Helsinkiin
Haluatko laajentaa asiantuntijuuttasi ja olla osa edelläkävijätiimiä taloushallinnon kasvuyhtiössä? Nyt sinulla on oiva tilaisuus kehittymiselle, sillä GOSille etsitään Taloushallinnon asiantuntijaa tukemaan asiakkaitamme heidän päivittäisissä kysymyksissänsä!
GOS Groupin tiimin taloushallinnon asiantuntijana huolehdit omista asiakkuuksistasi. Tehtävässä toimit itsenäisesti ja tuet asiakkaita heidän monipuolisissa erityiskysymyksissänsä sekä hoidat kirjanpidon että tilinpäätökset asiantuntevasti. Näin ollen talouden perusosaaminen on sinulle itsestäänselvyys ja olet saanut tähän soveltuvan koulutuksen.
GOS Group on asiantuntijaorganisaatio ja ketterä toimija, joka arvostaa työntekijän kehittävää otetta. Olemme uudistamassa taloushallinnon ja yritysrahoituksen palveluntarjontaa Suomessa. Osana 50 työntekijän tiimiä pääset aidosti myös vaikuttamaan organisaation vahvaan kasvuun. Asiakkaittemme palveluvalikoimaan kuuluvat taloushallintopalvelut, rahoitus, yritystutkimus- ja analyysipalvelut. Asiakkainamme ovat mm. kasvuyritykset, pankit, sijoittajat ja rahastot. Lisäksi yrityksille suunnattuja palveluita on laajennettu myös laki- ja HR-palveluilla, joten asiakkaitamme tuetaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Tiimimme työskentelevät joustavasti myös etänä ja viihtyisät toimistomme sijaitsevat sekä Oulun että Helsingin keskustassa ja Turun Kupittaalla.
Taloushallinnon asiantuntijana tehtäviisi kuuluvat neuvonnan, raportoinnin ja viranomaisasioiden hoitamisen ohella uusien asiakkaiden sujuva haltuunotto. Työskentelet ja kommunikoit päivittäin eri yhteistyökumppanien, tiimien ja viranomaisten kanssa. Hoidat sujuvasti eri järjestelmissä asiakkaallesi räätälöidyt rutiinityöt, hyödynnät sujuvasti järjestelmiä ja pääset kehittämään tarvittaessa toimintoja. Tuet osaltasi asiakasyritystemme johtoa, omistajia ja sidosryhmiä tuottamalla päätöksenteon kannalta kriittistä informaatiota ja palveluita.
Tehtävässä menestyt, kun sinulla on:
- Kokemusta kirjanpidon ja tilinpäätösten tekemisestä
- Soveltuva koulutustausta, esim. tradenomi tai KTM
- Kokemusta taloushallinnon työstä ja järjestelmistä (Procountor, Netvisor)
- Omaksut helposti uusia järjestelmiä ja hyödynnät niitä sujuvasti
- Englannin / ruotsin kielitaito katsotaan eduksi
- Innostunut asenne työhön ja suhteudut uteliaasti uusiin asioihin
Tarjoamme sinulle näköalapaikan talouden digitaalisten palveluiden ympäristössä osana aktiivista ja mukavaa tiimiä. Tarjoamme kilpailukykyisen ja osaamisesi mukaisen kompensaation, bonusjärjestelmän, loistavan koulutustarjonnan, kattavan työhyvinvointiasi edistävän tuen, hyvät työterveyspalvelut ja joustavan työajan. Organisaatiossamme on kaikilla mahdollisuus edetä ja kehittää ammattitaitoaan.
Uuden taloushallinnon asiantuntijan työt alkavat sopimuksen mukaan ja tehtävä täytetään sopivan asiantuntijan löydyttyä. Pidätämme oikeudet muutoksille, jos tilanne niin vaatii.
Lisätietoja tehtävästä antavat:
HR-päällikkö Elina Petänen p. 044 559 1579
Helsingin tilitoimisto Tarja Rajamäki p. 040 933 7809
Jos kiinnostuit tehtävästä, lähetä CV, vapaamuotoinen hakemus sekä palkkatoive osoitteeseen rekry@gos.fi